tiistai 29. lokakuuta 2013

Näppärät sormet.....





Kaappien kätköistä putkahti sattumalta käsiin vanhoja Kotiliesi-lehtiä vuodelta 1952 ja mieleen tuli kesä-heinäkuun Martat lehdessä ollut askartelu, jossa margariinirasiasta tuunattiin säilytysrasia pikkutavaroille.  Vanhat lehdet olen löytänyt joskus lapsena mummolasta ja pitänyt visusti tallessa ja koska yksi lehdistä oli sen verran repaleinen niin raaskin leikellä sitä tätä työtä varten.

Leikkelin lehdestä aluksi sopivia tekstejä pohjaksi ja mielenkiintoisia mainoksia päälle laitettavaksi. Levitin decoupage-lakkaa siveltimellä rasian pintaa ja laitoin paperin päälle. Siveltimellä levitin päälle vielä uudelleen lakkaa ja poistelin pahimmat ilmakuprut pois. Jatkoin näin kunnes koko rasia ja kansi oli päällystetty.



 

Ajattelin että rasia voisi sopia vaikkapa napeilleni, joten etsin käsitöihin liittyviä mainoksia ja lauseita. Löysinpä myös ilmoituksen omalta paikkakunnaltani, jossa Rouva Fanny Hakola kertoi tekevänsä kansallipukuja hyvistä kankaista ja oikeista väreistä :).








Samat murheet näytti olevan tapetilla jo 61 vuotta sitten.....



2 kommenttia:

  1. En oo tiennykkään että sulla on tuollaasia aarteita kaapis.. Hieno rasia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, olen enemmän kuin tyytyväinen lopputulokseen. Juu kaikenlaista on tullut jemmattua talteen. Muistatko kun meinasin ostaa tuota lakkaa? No sitäkin oli jo laatikossa, onneksi muistin ja tarkistin.

      Poista