tiistai 24. joulukuuta 2013

Tunnelmallista Joulua!

Joulukortti 2013

Viime päivät ovat olleet niin touhua täynnä etten ole koneelle kunnolla ehtinyt istahtaa. Tänään sitten pieni mies muistutti mikä joulussa on lopulta se tärkein asia, omat rakkaat. Pieni mies on kuumeessa ja hakee lohtua ja apua huonoon oloonsa ja rauhoittuu parhaiten äidin tai iskän sylissä, mitä sitten vaikka siivottavaa olisi vielä, tulee se joulu muutenkin. Nyt minua tarvitaan tässä <3. Toivotaan että kuume laskee ja huomenna tai itseasiassa tänään olisi pienellä jo parempi päivä.

Joulupajani on pyörähtänyt käyntiin aina lasten mennessä nukkumaan ja tänä vuonna ystävien ja kummiperheiden paketteihin on sujahtanut mm. käsintehtyä saippuaa, sytykeruusuja. Sytykeruusut pakkailin lopulta tapetinpaloista tehtyihin origamilaatikoihin ja saippuat pieniin sellofaanipusseihin. Jotain muutakin paketteihin sujahti, mutta siitä lisää myöhemmin...



Innostuin tekemään myös pienemmät versiot pilttipurkki-lumilyhdyistä appivanhemmille ja isulleni.


Näitä ihania pikkuenkeleitä tein ostamastani tarvikepaketista, jonka hankin täältä. Enkeleitä annoin lahjaksi mm. meidän neidin kerhotädeille pienissä sellofaanipusseissa, jossa oli mukana myös vähän herkkuja.


Mutta nyt on aika julistaa oma joulurauhani alkaneeksi ja toivottaa:

Tunnelmallista Joulua 
ja 
Hyvää Uutta Vuotta 2014

2 kommenttia:

  1. Ihania lahjoja, itsetehdyt lahjat on parhaimpia! Voi, pikkuista. Itse myös ollut jo viikon kipeänä ja kyllä tän kestää, mutta kun pienet sairastaa niin se aina on niin sydäntä raastavaa. Voikaa hyvin ja rauhallista joulua teidän perheelle.

    VastaaPoista