tiistai 8. lokakuuta 2013

Käsityömessuilua

Aikaisemmassa postauksessahan kerroin miten tuumasta toimeen voi kohdallani venyä ja venyä. Blogin kirjoittamisen yhtenä ideana onkin kannustaa minua saamaan työni valmiiksi ja ideat toteutumaan. Saanpahan sitten täällä esitellä mitä on tullut tehtyä :) Elokuussa siivosin käsityökaappini ja kuinka ollakkaan löysin pienen monitoimikorillisen keskeneräisiä käsitöitä. Vakaa tarkoitus on saada kori tyhjäksi ja esitellä valmiita tuotoksia sitten täällä. Tällä hetkelläkin on työn alla yksi korin kätköissä olleista projekteista ja loppu jo häämöttää.

Viime viikonloppuna Seinäjoella oli käsityömessut ja perinteisesti minäkin sinne lähdin ideoita kalastelemaan. Messut olivat oikein onnistuneet ja eniten ehkä ilahdutti se että yhä useampi myyjä oli perustanut työpajoja myyntipisteensä yhteyteen. Sai kokeilla uutta tekniikkaa ja lopulta ostaa tarvittavat materiaalit kotiin. Harmittavasti migreeninpoikanen teki tuloaan, joten olo ei ollut mitenkään kehuttava ja mielenkiinto ostelua kohtaan oli lähellä nollaa. Käteen jäi ainoastaan Taito- Etelä-Pohjanmaan myyntipisteeltä tarvikepaketti virkattuihin lumihiutaleisiin. Lisäksi sain kotiin tuoda Taitopuoti Paperinauhan osastolla tekemäni ruusurintaneulan. Hauska idea hyödyntää vanhat farkut. Täältä  kotomaista -blogista löydät hyvät ohjeet farkkuruusujen tekemiseen.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti