sunnuntai 23. maaliskuuta 2014

Kevättä ilmassa.....

Toivotaan ainakin, alkuviikosta satoi niin komeasti lunta, että pian olisivat ladut jo kutsuneet. Pari päivää oli talvi ja sitten se sulikin taas jo pois. Ulkona kierrellessä kovasti jo tekisi mieli alkaa haravoimaan ja kukkapenkkejä ruopsuttamaan, mutta sen verran kylmä tuuli oli että ajattelin jättää penkit vielä rauhaan,  mutta annatkos kun aurinko alkaa kunnolla lämmittämään niin olen niin pihalla.... onpa edessä kiva kasvihuoneprojektikin.

Lisääntyvä valo tekee eittämättä olon paljon energisemmäksi ja onpa sellaistakin hälyttävää ollut ilmassa että olen herännyt hyvissä ajoin ennen herätyskelloa..... Aikasta mukavaa vaikka tuskin pysyvää.

Tämä viikonloppu on mennyt saippuakurssin merkeissä. Aloiteltiin perjantaina illalla ja jatkettiin vielä lauantaina aamusta. Ryhmä oli oikein innostunut ja saippuamassoja syntyi, taisipa joku tuumata että tamähän kuin tehtaassa, siihen malliin sauvasekoittimet surisivat.

Tein viikolla pari saippuaa malliksi ja nyt innolla odottelen suolasaippuan kypsymistä. Merisuolan lisäksi massassa on mukana aavistus sinistä väriainetta ja tuoksuna piparminttua. Saippua oli leikattavissa jo ihan parin tunnin päästä valamisesta ja aika rouheita paloja sainkin aikaan. Toisen saippuan tein appelsiinmehuun ja vähän jäi harmittamaan, että en lisännyt mitään tuoksua mukaan. Saippuan ulkonäkökin on pettymys, seuraavalla kerralla kokeilen raastaa ja kuivata appelsiininkuorta ja lisätä sen kiisselivaiheessa mukaan.


Perjantaina tein kurssilaisille malliksi saippuamassan. Tein saippuan perusreseptillä, mutta lisäsin punaista väriä, vadelmatuoksua ja pari ruokalusikkaa ruususuolaa. Tuoksu on kuin hubba bubba-purkasta ja onhan tämä ulkonäöltäänkin herkullisen söpö.




 Pari viikkoa sitten meidän koulun talkkari täytti pyöreitä vuosia ja sain mieluisan tehtävän eli askartelin hänelle kortin. Aihetta ei kauaa tarvinnut miettiä, hän kun on innokas kalamies. Oli taas pitkästä aikaa mukava askarrella. Pitäisi niin ottaa asiaksi leimakuvien värittely ja muutenkin korttien tekeminen ettei se aina jäisi ihan viime tippaa. Tosin olen kyllä sellainen kortin tekijä joka yksilöi kortin aina sen saajalle, joten tällöin ne jemmassa olevat kortit ei sitten jostain syytä kelpaa ollenkaan.





Iloa ja aurinkoa elämään kaikille lukijoille ja blogissa vieraileville!